Omakotitalon ilmanvaihdon merkityksestä terveyteen ja hyvinvointiin

Ilmanvaihdolla on suuri merkitys ihmisen hyvinvointiin. THL:n tutkimuksen mukaan vietämme sisätiloissa noin 90 % ajasta, joten sisäilman laatu vaikuttaa paljon oloomme ja terveyteemme. Huono sisäilma voi aiheuttaa ärsytys-, hengitystie- ja yleisoireita. Sisäilmaongelmat liittyvät usein puutteelliseen ilmanvaihtoon mutta onneksi sen parantaminen omakotitaloissa on mahdollista. Laadukas sisäilma tukee toimintakykyä ja hyvinvointia, se on tuoksutonta ja miellyttävää lämpötilaltaan sekä ilmankosteudeltaan.

Miksi sisäilmalla on merkitystä?

Usein sisäilmaongelmista puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen home- ja kosteusvauriot. Hengitysliiton mukaan se on kuitenkin vain yksi sisäilmaongelmien aiheuttaja. Haasteet sisäilmassa johtuvat usein riittämättömästä ilmanvaihdosta. Puutteellinen tai väärin toimiva ilmanvaihto voi pahentaa sisäilman epäpuhtauksien vaikutuksia ja aiheuttaa oireita asukkailleen. 

Miksi sisäilman laadulla on sitten niin suuri merkitys meidän elämässämme? Tiesitkö, että THL:n tutkimuksen mukaan työikäiset suomalaiset viettävät noin 90 % ajastaan sisätiloissa. Pienet lapset ja vanhukset viettävät jopa tätä kauemmin aikaa sisätiloissa. Koska sisätiloissa vietetään niin paljon aikaa, on laadukkaalla sisäilmalla merkitystä. Etätyön lisäännyttyä koronan jälkeen, oman kodin ilmanvaihdolla on vieläkin suurempi merkitys, kun hyvin ilmastoidun toimiston sijaan vietämme vielä enemmän aikaa omassa kodissa hengittäen siellä sisäilmaa.

Miten selvittää omakotitalon sisäilman laatu

Oman kodin sisäilman laadun selvittämiseksi on tehtävä sisäilma-asiantuntijan tekemä sisäilmatutkimus. Tutkimuksessa selvitetään, mistä sisäilmaongelmat johtuvat. On hyvä myös ymmärtää, ettei huono sisäilma tarkoita automaattisesti hometta ja koko talon purkua. Kun saadaan selville ongelman aiheuttaja, voidaan ongelmaan tarttua ja saada sisäilmaongelmat hallintaan.

Jos ilma ei vaihdu oikein ja suunnitellusti on sisäilma huonoa ja tunkkaista mutta tokikaan aina syynä ei ole ilmanvaihto. Syitä voi olla monia ja siksi kannattaakin teettää sisäilman laadun tutkimus nimenomaan asiantuntijalla, jotta löydetään oikea syy huonolle sisäilman laadulle. Ja jos tilanne on jo niin paha, että omasta kodista löytyy kosteusvaurioita ja mikrobikasvustoa, ei pelkkä ilmanvaihdon parantaminen tietenkään yksin ratkaise asiaa, vaan vauriot on ensin korjattava ja sitten laitettava ilmanvaihto kuntoon. Mitä aiemmin asiaan tartutaan, sen helpommin sisäilmaongelmat ovat yleensä saatavissa hallintaan ja optimaaliseksi terveydelle.

Miten sisäilmaongelmat näkyvät kotona?

Jos allergia- ja hengitystieinfektiot tai päänsärky aiheuttavat usein oireita, kannattaa harkita oman kodin sisäilman tarkastamista. Talvella liian kuiva sisäilma voi aiheuttaa kurkkukipua, yskää tai silmien kuivumista ja ärsytysoireita. Myös pölyinen sisäilma ärsyttää silmiä ja hengitysteitä. Tiesitkö, että myös sisällä poltettavat suitsukkeet ja kynttilät huonontavat sisäilman laatua.

Oman terveyden lisäksi huono sisäilma on ongelma myös rakennuksille. Tunkkainen, liian lämmin ja liian kostea sisäilma luo otollisen alustan mikrobikasvustolle ja pitkittyessään sairastuttaa talon rakenteet. Huono sisäilma on kuivana, kosteana tai ummehtuneena aina ongelma rakennukselle. Sisäilmaongelmiin kannattaakin puuttua ajoissa, ennen kuin tilanne muuttuu vakavammaksi ja oma terveys kärsii tai oman kodin rakenteet kärsivät ongelmasta.

Sisäilmaongelmien ratkominen on terveysteko

Satsaamalla laadukkaaseen ja hyvään sisäilmaan parannat omaa jaksamistasi, pienennät riskiä sairastua keuhkosairauksiin, kuten astmaan tai homepölykeuhkoon ja vähennät hengitystietulehduksia sekä myös silmien ärtyminen ja allergiaoireet helpottuvat. Muita mahdollisia oireita, joita huono sisäilma aiheuttaa on iho-oireet kuten ihottuma tai atooppinen ihottuma ja päänsärky, väsymys ja lihas- sekä nivelsäryt. Puhtaalla sisäilmalla on kauaskantoisia vaikutuksia ja ne on hyvä tiedostaa.

Meillä on ilo Suomessa omistaa maailman puhtainta ilmaa, joten päästämällä se hallitusti kotiin saa sisäilmaongelmat ratkottua helposti. Kun kodin korvausilma-asiat laitetaan kuntoon, niin pääset hengittämään raikasta ilmaa myös kodin sisätiloissa. Toki ulkoilun muita terveysvaikutuksia ei kannata unohtaa, vaikka sisäilman ongelmat kotona olisikin saatettu kuntoon.

Jos oman kodin sisäilma-asiat mietityttävät, niin ole yhteydessä Lämpöluxiin ja pohditaan yhdessä, jos voisimme olla sisäilmaongelmien ratkaisemisessa apuna.

Uusimmat artikkelit

Lisää vastaavia artikkeleita:

Asunnon energiatehokkuuden parantaminen ikkunaremontin avulla

Uusien ikkunoiden vaihto on nopea ja kustannustehokas keino parantaa asunnon energiatehokkuutta ja pienentää lämmityskuluja. Energiatehokkuuden paranemisen myötä myös asumisviihtyvyys lisääntyy.

Ohje- ja huoltovideot

Olemme tehneet Youtubeen huoltovideoita liittyen ikkunoiden ja ovien pienten vikojen huoltamiseen ja korjaamiseen. Ikkunoita ja ovia kannattaisi huoltaa aina aika ajoin, jotta niiden käyttöikä pitenee sekä käytettävyys paranee.

Omakotitalon ilmanvaihtoon kannattaa panostaa

Länsimaalaisena vietämme noin 90% ajasta sisätiloissa. Ei ole samantekevää, mistä hengitykseen päätyvä sisäilma tulee. Tyytyväiset asiakkaamme ovat kokeneet elämänlaatunsa parantuneen raikkaan asumisen kautta.