Arno Mattsson – Ikkunaremontti kakkoskotiin

Onnistunut remonttikokemus sai Mattssonin tilaamaan loput ikkunat heti ensimmäisen ikkunaremontin jälkeen.

Kirkkonummella upeissa merenrantamaisemissa sijaitseva Arno Mattssonin kakkoskoti Suomessa on kokenut mittavan ikkunaremontin vuoden sisällä. 1960 vuonna valmistunut talo oli ikkunaremontin tarpeessa ja se toteutettiin kahdessa osassa. Ensin tehtiin verannan, ruokahuoneen ja keittiön ikkunat sekä vaihdettiin samalla verannan ovi kesäkuussa 2021. Tyytyväinen Mattsson halusi vaihtaa loputkin ikkunat Lämpöluxin toimesta ja toisella erää syyskuussa 2021 näin tehtiin.

Arno Mattsson kertoi, että hänen naapuriinsa oli tehty aiemmin Lämpöluxin toimesta ikkunaremontti. Naapuri oli kertonut, että remontti oli sujunut hyvin. Myös toisella tuttavalla oli kokemusta Lämpöluxin remontista, joten hänellä oli yrityksestä jo jonkinlainen mielikuva ennen omaa remonttikokemusta. Ennen remontin alkua, kun kaupat oli jo sovittu, hänen poikansa kuitenkin pelkäsi, että nyt oli yrityksen valinta mennyt isällä pahasti pieleen. Onneksi pelko osoittautui turhaksi ja Lämpöluxin remonttikokemus oli erittäin onnistunut.

Kokemus Lämpöluxin asennuksesta ja remontin kestosta oli vakuuttava

Kaiken kaikkiaan koko talon ikkunoiden asennukseen meni yhteensä kolme päivää. Ensimmäisessä remontissa kesäkuussa ikkunoita vaihdettiin niin paljon, että uusien laittaminen kesti kaksi päivää. Toinen remontti syyskuussa vei vain yhden päivän. Mattsson kertoi, että asentajia tuli paikalle kaksi: Joonas ja Väinö. He tuskin puhuivat toisilleen neljään tuntiin, kun tekivät niin ahkerasti töitä. He tiesivät tarkalleen, kuinka toimia. Asentajat suojasivat lattiat ja asiakkaan matot ja tekivät todella siistiä jälkeä. Arno Mattsson oli huolissaan taloa ympäröivistä alppiruusuista ja siitä, kuinka ne kärsisivät remontin aikana. Yhtään oksaa ei koko remontin aikana katkennut ja pensaat säilyivät vahingoittumattomana.

Remontin lopuksi asentajat olivat siivonneet kaiken, ja tikkuakaan ei jäänyt remontin jäljiltä heille siivottavaksi. Erityisen suuren vaikutuksen tekikin se, kuinka siististi asentajat työskentelivät koko remontin ajan ja kuinka hyvin siivosivat lopulta jälkensä. Remonttikokemusta Mattsson kommentoi, että se sujui sataprosenttisen hyvin, paremmin ei olisi voinut mennä. Hänelle olikin ensimmäisen remontin jälkeen todella tärkeää saada sama asennustiimi myös seuraavaan remonttiin.

Uudet ikkunat omakotitaloon

Energiatehokkuuden parannuksen tuntee remontin jäljiltä

Ikkunaremontin myötä talon energiatehokkuus parani. Aiemmin viileä veranta on nyt selvästi lämpimämpi kuin ennen. Ero on Arno Mattssonin mukaan merkittävä ja hän uskoo, että remontti on lopulta kannattava jo pelkästään säästyneiden lämmityskustannusten ansiosta. Upinniemestä kantautuvien harjoitusten äänet eivät ole remontin myötä aivan kokonaan poistuneet sisätiloissa mutta ikkunoiden helinästä ei tarvitse onneksi enää kärsiä.

Kokonaisuudessaan onnistunut remonttikokemus

Lämpöluxin remonttikokemus oli Arno Mattssonille erittäin positiivinen ja hän kertoi, että kaikki mitä luvattiin, niin piti paikkansa. Asentajien ammattitaidosta hän oli erityisen vaikuttunut. Mattssonin mukaan myös hänen poikansa, joka oli alkuun remontista ollut huolissaan, oli lopulta remonttikokemukseen erittäin tyytyväinen.

Lisää vastaavia asiakastarinoita:

Toimiva autotallin nosto-ovi Lämpöluxin nosto-oviremontilla.

Asiakastarina:

“Tämä on meille jo kolmas autotallin oviremontti. Lämpöluxin tuote on aivan ylivertainen entisiin nähden."

Asiakastarina:

“Kyllä me täysi kymppi annetaan sekä tekijöille että tavaralle. Sovimme ajan ja kaikki meni juuri prikulleen kuten sovittiin, homma pelasi hienosti. Oli fiksut pojat, siivosivat ja imuroivat jäljet lähtiessään. Mahtavat olivat tekijäkaverit!”